Osakkeenomistajan oikeus saada asia yhtiökokouksen käsiteltäväksi

Osakkeenomistajalla on oikeus saada yhtiökokoukselle kuuluva asia yhtiökokouksen käsiteltäväksi, jos hän sitä vaatii kirjallisesti hallitukselta. Kirjallinen vaatimus on tuotava hallituksen tietoon niin hyvissä ajoin, että se voidaan sisällyttää kokouskutsuun.

Käsiteltäväksi vaaditun asian tulee olla yhtiökokousasia. Sen tulee kuulua asunto-osakeyhtiön toimialaan ja kuulua yhtiökokouksessa päätettäviin asioihin. Yksinomaan hallituksen tai isännöitsijän toimivaltaan kuuluvia asioita ei voida vaatia käsiteltäviksi yhtiökokouksessa. Myöskään jo päätettyä asiaa ei oteta uudelleen yhtiökokouksen käsiteltäväksi.

Käsittelyvaatimus: Muoto ja sisältö

Vaatimus tehdään kirjallisesti ja osoitetaan hallitukselle. Vaatimukseen ilmoitetaan käsiteltäväksi vaadittava asia, mutta sitä ei tarvitse perustella tai esittää ratkaisuaehdotusta. Vaadittujen asioiden määrää ei laissa ole rajoitettu, joten kaikki osakkeenomistajan vaatimat asiat käsitellään yhtiökokouksessa, mikäli ne ovat yhtiökokousasioita.

Vaatimuksen sisällyttäminen kokouskutsuun

Vaaditut asiat pitää mainita yhtiökokouskutsussa. Suositeltava tapa on viitata osakkeenomistajan vaatimuskirjeeseen ja liittää kirje mukaan yhtiökokouskutsuun. Näin asia tulee esitettyä juuri siinä muodossa, jossa vaatimuksen laatinut osakkeenomistaja on asian halunnut esittää.

 

Ekoisännät Ky Rullakatu 18 C Puh. (03) 751 3184 » toimisto(a)ekoisannat.fi
Y-tunnus: 0577419-5 15900 LAHTI Fax (03) 751 3306 » www.ekoisannat.fi